Avainsana: suolistosairaus

Heinäkuussa 2019 mua pyydettiin töihin Saariselälle. Tätä ennen oltiin jo keretty ajatella muuttoa Lappiin ja elämää siellä muutenkin. Sain ensimmäisenä yllättäen mahdollisuuden lähteä aikaisemmin aloittamaan työt, joten pakkasin kamat kasaan muutaman päivän varoitusajalla ja suuntasin kohti Helsinki-Vantaa lentokenttää. Tässä kohtaa osa varmaan ajattelee, miten paljon sitä voisi jännittää tällainen hyppy.

Mä olin todella rauhallinen. Jotenkin tuleva matka tuntui niin oikean luonnolliselta. Sellaiselta, jonka kuului tapahtua ❤

Maisemat vaihtuivat sekä tunne sisälläni. Ajattelin, että vihdoin uskalsin tehdä jotain rohkeaa ja olin ylpeä siitä. Asiat vihdoin järjestyy. Kolme viikkoa meni nopeasti ja kasassa upeita hetkiä luonnossa ja kivalta tuntuva työ sekä tunne, että täällä on hyvä olla. Asunnon irtisanoin ennen Helsinkiin paluuta ja elokuussa muutimme Ivaloon pysyvästi.

Tänne muuttaminen tuntui odotetulta käännekohdalta elämässä. Käännekohtahan se oli, jolla tuntui lopulta olevan kallis hinta.

Täytyy ymmärtää, että paha olo on hänellä, joka sen kohteellensa aiheuttaa.

Aloin voida syksyn jälkeen huonommin kotona työpäivien jälkeen. Töihin saavuin lähes aina hyväntuulisena ja hymyilevänä. Kai se on helppoa, kun tuntee jotain merkitystä työssään. On elämässään muutenkin onnellinen. ❤️ Tämä oli kai kova paikka toiselle työntekijälle, jonka kohteeksi jouduin työpaikallani.

Aloin kokea pikkuhiljaa ulkopuolelle jättämistä duuniin liittyvissä asioissa sekä muutenkin, törkeitä kommentteja, hyökkäävää ja minuun kohdistettua nöyryyttävää käytöstä myös asiakkaiden edessä. Lopulta se oli henkistä väkivaltaa myös työn ulkopuolella. Arvostelua henkilökohtaisesta elämästäni, uhkailua ja pelottelua, mikä lopulta vei osan terveyttäni ja sairastuin parantumattomaan suolistosairauteen, jonka kanssa elän loppuelämäni. Olen luonteeltani vahva, mutta kehoani en pystynyt tältä sairaudelta suojata.

Työpaikkakiusaaminen täytyy ottaa vakavasti eikä sitä saa sivuuttaa. Se on lopulta ihmisarvoa loukkaavaa ja henkistä väkivaltaa. Se on rikos. Oon paljon pohtinut, että mistä tuollainen käytös lopulta johtuu. Minkälainen ihminen on niin heikko sisältä, että pönkittää jo valmiiksi huonoa itsetuntoaan toisen kiusaamisella.

Kateus ja oma paha olo ajaa ihmisen hulluun ja pelottavaan käytökseen ja siihen ei osaa itse mitenkään varautua. Aluksi otin kaiken itseeni, kunnes jouduin muistuttamaan itseäni päivittäin, että toisen käytös puhuu puolestaan. Hetken mietin, että onkohan mussa oikeasti jotain vikaa, mutta todellisuudessa toisella on vain niin onnetonta olla itsensä kanssa.

Kyseinen sotku on hoidossa muilla tahoilla ja ajattelen, että ihmiset jotka tällaista tekee saa lopulta sen minkä ansaitsee. Mulla on nyt tarpeeksi kauan ollut huono olla, siitä ei pääse yli eikä ympäri, mutta ääneen puhuminen näistä asioista blogiin asti helpottaa sillä tiedän, että en ole ainoa joka on joutunut väkivallan uhriksi työpaikalla.

Mulla on kova luotto siihen, että mihin tahansa kuljenkaan tästä eteenpäin, niin asiat järjestyy ja asioiden yli ehkä joskus pääsee. Mulla on onneksi perhe ja lähimmäiset tukena ja se tuki on korvaamatonta.

Loppuun täytyy vielä sanoa, et vaikka miten paljon tuo asia on mua hetkeksi horjauttanut ja mitä olen joutunut käymään läpi niin ainoa mihin voin itse jatkossa vaikuttaa on se, millainen ihminen itse olen toisille. Vaikka oma ymmärtäminen ei ihan kaikkea enää käsitäkään tai toisen ihmisen pahuutta niin silti jaksan toivoa, et ihmiset tekisivät niitä asioita joihin voi itse vaikuttaa. Sen sijaan, että olisi toiselle paha – keskittyisi ennemmin oman elämänsä parantamiseen.