Kotona

Mä täällä lepäilen sohvalla ja oon tässä tunnin tehnyt lähtöä salille, mutta en saa itseäni ylös tästä.. Mulla on kolmas kahvi menossa ja olo on silti uupunut. Ihme juttu mun kohdalla.

Ulkona on sen verran masentava sää, et varmasti vaikuttaa tähän fiilikseen..

Muita samanlaisia, joilla sää vaikuttaa vahvasti mielialaan?

Tässä just mietin mun ostopakkoa kynttilöiden suhteen. Eilen tuli pyörähdettyä Ikeassa ja suurin tuho tapahtui siellä missä kynttilätuotteet sijaitsee. En vain malta olla ostamatta kynttilöitä – pahimman luokan kriisi..

Mun pitäisi kans ilmeisesti hankkia isompi alusta pöydälle, kun siihen näyttää ilmestyvän viikottain uusi kynttilä. Onkohan enää normaalia..?

Mutta nyt sinne salille. Kivaa sunnuntaita. ❤️

Puhdas sivu

Mä löysin kävelymatkan päästä ihanan paikan, jossa oon saanut haukata happea kauniissa paikassa yksin ajatuksieni kanssa. Sitä ei ole hetkeen tapahtunut muuton, taikka elämänmuutoksen kohdalla – tai sen jälkeen.

Paitsi nyt.

Väistämättäkin olen tänne jakanut kääntöpuolia elämästäni, mutta siitäkin vain suhteellisen pinnallisen osan yksityisyyttäni suojellen. Kuitenkin tiedostan, että blogiani lukevat pystyvät nähdä rivien välistä enkä sitä ole pystynyt peittämään enkä edes halua. Mä olen kuitenkin ihmisenä sellainen, että en pysty pitämään sisälläni mieltäpainavia asioita ja koen, että olen ennemmin aito, kuin näkisin vaivaa pitääkseni kulissia yllä.

Olisi helppoa olla kirjoittamatta tänne yhtään, vähääkään mitään syvempää, mutta tiedätte minusta kuitenkin sen verran ja elämästäni mitä täällä olen jakanut joten tuntuisi hieman hölmöltä olla vain hiljaa.

Tietenkään blogini ei ole paikka käsitellä henkilökohtaiseen elämään liittyviä asioita, vaikkakin olen tänne kirjoittanut arkaluontoista tekstiä ja jättänyt itseni siinä samalla haavoittuneeksi. Luottaen siihen, ettei sillä paineta ihmistä alas.

Tämä vuosi on ollut mulle raskain enkä olisi pysynyt kasassa ilman vahvaa tukiverkkoa. Myös sairastumistani, sen aiheuttajaa ja kaikkea näiden yhteissummaa joudun vielä käsittelemään ja käydä läpi – se ottaa oman aikansa, mutta on helpompaa ympäristössä mikä ei ole stressaava.

Elin reilu vuoden Lapissa ja osa sydäntä luonnollisesti jäi sinne. Oon kasvanut ihmisenä hurjasti ja oppinut nähdä asioita eri tavalla. Voisin sanoa, että se on mun toinen kotini. Nyt kuitenkin kotini on taas ainakin hetken Helsingissä ja täällä pystyn toteuttamaan suunnitelmiani paremmin.

Tuota auringonlaskua katsoessani kyyneleet valuivat pitkin poskiani ja ajattelin vain, että olen vihdoin tässä. En tarkoita paikkaa vaan tunnetta. Tähän on ollut niin pitkä tie joten tunsin helpotusta ja se sai minut liikuttumaan.

Mä jatkan elämääni nyt täällä ja mua jännittää hyvällä tavalla kaikki tuleva. Sain opiskelupaikan sekä oon saanut hirveästi voimavaroja rakkaistani, ystävistäni ja omista rutiineista.

Elämä on mahdollisuuksia täynnä, muistetaan se ❤️

Seinien freesaus

Kävin hetki sitten Ikeassa ja ostin sieltä mm. pöydän(jotenkin muuten harmitti ostaa pöytä, jonka voisi helposti tehdä myös itse..). Kotiin päästyä ajattelin sit väsyneenä koota pöydän ja hommahan alkoi sillä, että porakoneesta loppui akku kesken. Ladatkaa muuten niitä akkuja jokaisen käyttökerran jälkeen niin kestää myöskin hermot..

Hetken päästä oivalsin, että olin asentanut pöytälevyn sivupuut väärinpäin. Vetelin siinä sit syvää henkeä ja aloin purkamaan kulmalevyjä, jotka just kiinnitin. Korjasin virheen jonka jälkeen jätin hommat kesken ja tein aamulla loput.

Väsyneenä ei varmaan kannattaisi alkaa kokoamaan Ikean tuotteita? 😀

Toissapäivänä meillä oli täällä maalaamista..

Harmittaa myös sekin, kun olisin toivonut voivani miettiä vähän pidempään sävyjä.

Kävimme muutama päivä sit hakemassa maalaustarvikkeita ja maalit K-Raudasta. Mulla oli hetki aikaa katsella sävyjä ja päätin ottaa tehostesävyn yhteen seinään. Se sävy tuntui luonnossa heti oikealta. Siitä lisää myöhemmin!

Mä oon huono stressaamaan. Mutta alkaa pikkuhiljaa väsyttää.. Toisaalta tykkään saada asioita tehokkaasti eteenpäin..

Täällä touhuttiin eilen vähän kaikenlaista. Laitettiin telkku seinään ja muita pieniä juttuja..

Pientä kaaosta siis täällä tällä hetkellä..:)

Muutto

Nyt vähän kuvia muutaman viikon takaa 🙂

Aika on mennyt ihan siivillä. En voi uskoa, että vasta pari viikkoa sit istuin lentokoneessa takaisin kohti Helsinkiä..

Ajattelin, että tuolla olisi hyvä olla.

Helsinkiin päästyäni aloin hoitamaan käytännön asioita. Menin monesti aikaisin aamulla kahvilaan jotta saan rauhassa tehdä duuneja..

Viimeiset illat ennen muuttoa ilmestyivät nämä numerot näytölleni..

” This number is telling you to keep your life in balance and to never forget about the power of positive energy. This angel number is going to come into your life when you need it the most and when your hopes and dreams seem to be failing.

They know exactly when to come into your life and give you power to move up in life. Everything in our lives happens for a reason and our guardian angels want us to know this. ”❤️

Muuttopäivä!!

Muuttopizzaa..(mä syön ehkä kerran vuodessa..)

Kasannut mulle pöydän..

Käynyt kaiken kaaoksen keskellä lenkillä..:)

Joutunut juoda mehut valkkarilasista. Juomalasit ties missä romulaatikossa..:D

Ensimmäinen aamukahvi kotona ja totesin, että ehkä tää tästä sittenkin..

Katsottu kattoterassilta auringonlaskua..

Huh mikä viikko takana. Ihana on ollut nähdä rakkaita ihmisiä ja vielä on monia näkemättäkin! 💛

Tänään oon malttanut vasta levätä sohvalla sen verran, et saan päivitettyä edes tätä blogia.

Mutta nyt muutto hoidettu pois alta ja mä pystyn hieman tästä rauhoittumaan 🙂 Mullahan on paljon mielessä asioita mitä aijon täällä jakaa ja tavoitteena on taas saada kiinni tästä blogista vähän paremmin. ❤

Huomenta

Aamu alkoi taas parhaalla combolla ja hyvällä seuralla 🙂

Vitsi että jännittää! Mulla on maanantaina asuntonäyttö ja kuvien perusteella nyt jo jonkinlaiset odotukset. Huono puoli mussa on se, että saatan innostuneena luoda korkeita odotuksia ja pettyä sitten, jos jokin ei vastaakaan odotuksia. Ihan kuin sillä olisi merkitystä.. Tärkeintähän on vain nyt päästä omaan asuntoon ennen kuin menetän lopullisesti hermot 😀

Taidan olla miettimättä koko asiaa..:)

Seuraavaks kiertelee sisustusjuttuja ja sit myöhemmin katsomaan yhtä pesukonetta..:)

Kivaa päivää sinne teille!!💛

Viimeinen auringonlasku

Vietin viimeisiä iltojani tuolla nuotion äärellä kuunnellen kosken kohinaa sillä tiesin, että hetken päästä en enää ole täällä..

Sain hyvästellä toisen kotini ajan kanssa enkä tunne enää muuta kuin ikävää joka toivottavasti tästä pian helpottaa. Sydän on täällä ja oli tärkeää mun saada lähteä ajan kanssa, jotta pystyn keskittymään tulevaan elämääni ilman, että jatkuva suru tai ikävä painaisi siellä taustalla.

Sain eräänä iltana seurakseni ohikulkijoita ja keskustelimme lapissa asumisesta ja oikeastaan kerroin vähän myös omaa elämäntarinaani miten päädyin tänne ja sen, että olen myöskin muuttamassa nyt pois. Puhuimme niitä näitä ja lopuksi mies sanoi, että nähdään sit vuoden päästä 😀 Kerroin miten mulla on nyt jo ikävä ja he veikkasivat, että yleensä sitä lähdetään ja lopulta kuitenkin tullaan takaisin. Ymmärrän sen täysin ja jännä tosiaan nähdä sit mitä tulevaisuus tuo tullessaan 🙂 Joten terkut vaan sinne matkailijoille jos koskaan tänne eksytte..(todella todennäköistä..:)

Vaikka mun sydän halkeaakin ikävästä niin mä keskityn nyt Helsingissä omiin suunnitelmiin. Sen verran innoissani olen ja mielessä kyllä pysyy monien ihanien ihmisten kertomus siitä, että sitä aina pääsee takaisin, jos siltä tuntuu.💛 Se on mun tän hetkiselle sekaisin olevalle mielelle lohduttavin lause kuulla.

If there ever comes a day when we can’t be together, keep me in your heart. I’ll stay there forever

Blogitauko

Heippa täältä koskelta 🙂 Lähdin eilen illalla ulos mun lemppari paikkaan ja tulin tänne uudestaan vielä tänään viimeistelemään ajatukset kasaan. Ajatukset täällä virtaavat paremmin, kuin missään muualla. Tästä koskesta tuli mulle todella rakas kesän aikana joten laitoin repun selkään ja suuntasin tänne kirjoittamaan.

Hah. Tästä retkipannusta muuten tuli myöskin mulle varsin tärkeä enkä olekaan lähtenyt mihinkään ulos ilman sitä siitä lähtien, kun sen ostin. Näitä elämän pieniä juttuja taas 🙂

Olen siitä aika onnellinen, että näin aito luonto on jatkuvasti mun lähellä. Tänne on ollut helppo tulla, kun mieli tuntuu liian painavalta ja tässä saan hengittää ja antaa sydämelle tilaa tuntea jotain muutakin, kuin pelkkää paineen tunnetta. Luonnolla on aina ollut mulle suuri merkitys hyvinvoinnin kannalta ja tiedän, että monelle meistä se merkitsee samaa.

Oon aikaisemmin jakanut täällä ajatuksiani työpaikkakiusaamisesta ja siitä miten peruuttamattomasti se on terveyteeni vaikuttanut. Sanomattakin selvää, että asia on saanut laajat mittasuhteet ja ovat minulle raskaita asioita edelleen käsittää. Olen ollut täällä avoin, mutta nyt alkaa tuntua siltä, että vedän jonkun rajan liittyen yksityisyyteni. Olen saanut paljon ihania viestejä, mutta valitettavasti kaikki ei ymmärrä kunnioittaa toista tai toisten yksityisyyttä.

Ei sitä kirjoittaessa käsitä minkälaiselle yleisölle jakaa ajatuksiaan. Onneksi suurimmaksi osaksi kuitenkin blogini on hyvänmielen paikka ja tänne on hyvä palata kun tuntuu siltä, kiitos teille! 💛 Tämä kuitenkin on myös minulle tärkeimpien ajatuksien turvasatama ja toivon, ettei se koskaan kääntyisi minua vastaan.

Mun elämässä tapahtuu tällä hetkellä paljon enkä täällä avaa asioita nyt sen enempää. Käsittelen asioita kuten parhaaksi sen näen ja vaikka tällä hetkellä elän käännekohtaa elämässäni niin tiedän, että lopulta asiat tapahtuvat minua varten. Olen niin optimistinen lopulta vaikka mun sydän olisi miten rikki ja väsynyt.

Mä tarviin nyt aikaa. Haluan kuitenkin olla rehellinen ja varmasti myöhemmin jaan täällä enemmän omaa elämääni, kun siihen jaksaminen riittää.

Jätän blogini nyt pienelle tauolle ja palailen tänne taas, kun aidosti tuntuu siltä. Nyt ovat ajatukset tällaiset ja ne tuntuvat oikeilta.

Mitä parhainta syksyä sinne ruudun toiselle puolelle! Palaillaan taas ❤️

Sunset thoughts

Syyskuussa puihin kuivuu kuolleita lehtiä, jotka syystuulen voimasta leijailee hiljalleen alas maahan muodostaen maisemasta keltapunaruskean maalauksen. Kesä kuolee pois, mutta syksy syntyy tilalle. Elämän kiertokulku tämä kaikki tässä. Syntymää, kuolemaa ja siinä välissä elämä tai tarina. Mittaamaton määrä iloa, unelmia, pettymystä ja toiveikkuutta.

Olitko oikeasti siinä.

Hiipuvan illan taivaanrannan väri tuntuu toisena päivänä uhkaavalta kuin maailmanloppu lähestyisi meitä. Toisena päivänä se tuntuu hämmentävän kauniilta kuin se kutsuisi meitä luoksensa pehmeään syliin, johon jäädä.

Pysähdy hetkeksi, itke ja tunne loputtomalta tuntuva suru, mutta jatka sitten polkuasi. Jokin ilta huomaat käveleväsi hiipuvan illan tunnelmissa pysähdyttävän kaunista taivaanrantaa kohti ja huomaat olevasi turvallisesti perillä.

💛

Hotel Utsjoki

Nyt kun perhokalastuksen kausi alkaa pikkuhiljaa hiljentyä niin on kiva suunnata ajatuksia toisaalle muihin juttuihin. Kesä täällä on ollut todella kalastuspainotteista ja on haikeaa, että yksi asia missä on ollut mukana sydämellä tulee tiensä päähän.

Olen oppinut reilu yhden kalastuskauden aikana paljon perhokalastuksesta. En koskaan kuvitellut kalastavani tällä tavalla, mutta jotenkin siitä tuli täällä uusi harrastus johon lähdin heti epäilemättä mukaan. Se on maailman kauneinta seurattavaa, miten läheltä olen katsonut kun joku tekee sitä myös sydän mukana. Ei sanat riitä miten kiitollinen olen kaikesta saamastani opista ja ihmisistä, joiden mukana olen saanut olla. Upeita kokemuksia takana. ❤️

Saimme viime viikonloppuna mahdollisuuden yöpyä Hotel Utsjoella, jonka välittömässä läheisyydessä on Utsjoki. Tämä paikka on tullut minulle tutuksi vasta tänä kesänä ja tästä onkin tullut kerättyä ehkä parhaimmat muistot sekä enkkakalat..:)

Utsjoelle hotellilta oli matkaa vain rappusten verran..

Tästä lähti ilta käyntiin. 💛

Olimme jotenkin tosi uupuneita, joten ei mennyt myöhään. Enemmän houkutteli lopulta vain ajatus siitä, että pääsisi lepäämään ja keräilemään voimia seuraavalle päivälle.

Tänne oli ihana päästä nukkumaan..<3

Ennen sitä menimme vohveleille. Hotelli Utsjoelta tänne ajaa vajaat 10min.

Ihana paikka. 💛 Toteutettu yhteistyössä Hotel Utsjoen kanssa*

https://www.instagram.com/hotelutsjoki/