Näin sitä vaan tyylit muuttuu. Tuntuu, että oma tyyli ainakin sisustuksellisesti menee koko ajan vaan simppelimpään suuntaan ja tällä tarkoitan esim. niinkin pieniä juttuja, kuin kynttilät.
Kyllä te tiedätte miten hulluna täällä ollaan oltu kynttilöihin.. Nyt ajattelen niistä vähän toisella tavalla. 🙂
Tässä kohtaa ennen oli jäätävä määrä erilaisia kynttilöitä. Heitin varastoon lähes kaikki ja jätin esille vain muutamat..
Jos teiltä muuten sattumoisin löytyisi tarpeettomina Iittalan Kivi kynttilälyhtyjä mattana niin saa laitella viestiä!:)
Itsellä on ruokavalio tehnyt aika suuren muutoksen joten koen, että olisi kiva vaihtaa tästä muutoksesta ajatuksia myöskin tänne. Monet blogiani lukevat tietääkin jo, että minulla on suolistosairaus. Se on ollut suurin syy sille, että haluan arvostaa terveyttäni enemmän ja tehdä parempia valintoja erityisesti ruokavalion suhteen. Pyrin siis syömään kasvispainotteisemmin mikä on auttanut omalla kohdalla suht merkittävästi hyvinvointiin.
Olen tiettyjä poikkeuksia lukuunottamatta jättänyt pois valkoisen vehnän, lihatuotteet ja maitotuotteet.. Tavoite tietysti on syödä mahdollisimman puhdasta sekä prosessoimatonta ruokaa ja välttää luonnottomia sekä myrkyillä viljeltyjä ruoka-aineita/ruokaa ylipäätänsä 💛 Toki mäkin olen ihminen ja rakastan herkkuja ja erityisesti hyvää pihviä, eli tietenkään en näistä aijo täysin luopua..:)
Tässä on muuten eilisen päivän ruokaostokset josta näkee vähän mitä kotona normaalisti menee..
Pyrin myös suosimaan luomua aina kun mahdollista ja tietysti toivon samalla, että pystyn tällä tukemaan omalta osalta kotimaista luomutuotantoa. Jotenkin mua tavallaan kauhistuttaa tulevaisuus mitä meidän syömämme ruoka silloin on. Puhumattakaan siitä missä ja miten sitä tuotetaan. Just oli muuten uutisissa siitä, et myös kahvin tuotantoa valmistellaan jo labrassa. Itse en tällaista luonnollisestikaan halua juoda.
Mä olen aika onnellinen siitä miten luonnolliselta tavallaan tuntui luopua asioista, joita meille on pienestä asti opetettu ainoaksi oikeaksi. Mm. se, että lautasmalliin kuului omassa lapsuudessa liha sekä lehmän maito(tätä mä nykyään vähän kauhistelen..) Mutta onneksi nykyään tieto kasvaa ja on mahdollisuus tehdä luonnollisempia valintoja ❤️
Huhhuh. Mä oon nyt sen verran väsynyt ja univeloissa, et ei mitään rajaa. Tekstikin saattaa olla sen mukaista. 😀 Heräilin tänään kuuden maissa, jotta ehdin rauhassa olla ennen kuin lähdin yhteen tapaamiseen..:)
Tänään oli paljon stressiä ja hoidettavaa.
Mutta tämä on itselle paikka, johon kiire eikä huolet ylety. 💛
Miten onnekas mä olenkaan, että tunnen oloni aidosti turvalliseksi juuri täällä. Jossain, mikä on aina siinä, kun tarvitsee.
Olen niin kiitollinen, et olen pienestä asti viihtynyt meren sekä luonnon äärellä. Oma turvapaikka.
Miten te suhtaudutte muuten luontoon? Löytyykö teiltä jokin paikka mikä tuntuu turvalliselle?
Nyt on sellainen olo, että pakko kirjoittaa aiheesta.
Me ollaan kurssilla hyvällä porukalla puhuttu vuorovaikutuksesta ja toisen ihmisen kohtaamisesta ja täytyy todeta, että monille näyttää tämä olevan täysin vieras käsite mikä on aika huolestuttavaa.
Nyt ollaan muutama vuosi käytetty jäätävän paljon resursseja yhden ongelman työstämiseen ja mainontaan, kun tässä maailmassa on hemmetin monta muuta ongelmaa, joiden kuuluisi saada vähintäänkin yhtä paljon huomiota/aikaa/toimenpiteitä/resursseja/rahaa.
Pari päivää sit tämän tietyn keskustelun myötä tuli tilanne, jossa eräs oli sanonut lopettavansa tilin seuraamisen ja että oli aiemmin pitänyt fiksuna, mutta ei enää, koska tietyt ajatukset olivat poikenneet hänen omasta näkökulmastaan. Jos toisenlaisia ongelmia(kuten vaikkapa muut, vaikeat sairaudet, alkoholismi, kovaa vauhtia kasvavat mielenterveydelliset ongelmat jne..)tuodaan tänä aikana esille, on se kuulemma tämän pandemian vähättelyä ja se ei ole fiksua käytöstä. Se siitä, ei tästä sen enempää. Ymmärrätte varmaan..
Mun mielestä on järkyttävää, et joku tässä maailmassa oikeasti kuvittelee pystyvänsä määrittää toisen ihmisen fiksuuden. Että jonkun toisen ajatus on väärä. Mä henkilökohtaisesti haluaisin itse pysyä näin tuomitsevista ihmisistä kaukana.
Tavallaan mä hämmästelen, että noin arvostelevat kommentit tulevat sit kuitenkin sellaiselta, joka on päättänyt kohdata ihmiset omassa elämässään noinkin kapealla mielellä. Ja se jos mikä auttaa tajuta toisen suppean tavan katsoa toisia ihmisiä ja maailmaa.
Toivottavasti meille opetettaisiin enemmän sitä, kuinka tärkeää on kohdata ihmiset sellaisina mitä he ovat. Että jokaisen mielipidettä tai ajatusta voitaisiin tarkastella yhtä arvokkaasti kuin omiamme – vaikka se niistä poikkeaisikin. ❤️ En varmaan olisi jäänyt pohtimaan toisen käytöstä noin muuten näin syvästi, jollei juuri oltaisi käyty näitä asioita läpi kurssin puolesta. Nyt vain tuli vahva tunne, että tästä pitää kirjoittaa vähän myös tänne.
Elämän arvokkaimpia juttuja joita olisi tärkeää tuoda enemmän esille. ❤️