Kotona

Mä täällä lepäilen sohvalla ja oon tässä tunnin tehnyt lähtöä salille, mutta en saa itseäni ylös tästä.. Mulla on kolmas kahvi menossa ja olo on silti uupunut. Ihme juttu mun kohdalla.

Ulkona on sen verran masentava sää, et varmasti vaikuttaa tähän fiilikseen..

Muita samanlaisia, joilla sää vaikuttaa vahvasti mielialaan?

Tässä just mietin mun ostopakkoa kynttilöiden suhteen. Eilen tuli pyörähdettyä Ikeassa ja suurin tuho tapahtui siellä missä kynttilätuotteet sijaitsee. En vain malta olla ostamatta kynttilöitä – pahimman luokan kriisi..

Mun pitäisi kans ilmeisesti hankkia isompi alusta pöydälle, kun siihen näyttää ilmestyvän viikottain uusi kynttilä. Onkohan enää normaalia..?

Mutta nyt sinne salille. Kivaa sunnuntaita. ❤️

Puhdas sivu

Mä löysin kävelymatkan päästä ihanan paikan, jossa oon saanut haukata happea kauniissa paikassa yksin ajatuksieni kanssa. Sitä ei ole hetkeen tapahtunut muuton, taikka elämänmuutoksen kohdalla – tai sen jälkeen.

Paitsi nyt.

Väistämättäkin olen tänne jakanut kääntöpuolia elämästäni, mutta siitäkin vain suhteellisen pinnallisen osan yksityisyyttäni suojellen. Kuitenkin tiedostan, että blogiani lukevat pystyvät nähdä rivien välistä enkä sitä ole pystynyt peittämään enkä edes halua. Mä olen kuitenkin ihmisenä sellainen, että en pysty pitämään sisälläni mieltäpainavia asioita ja koen, että olen ennemmin aito, kuin näkisin vaivaa pitääkseni kulissia yllä.

Olisi helppoa olla kirjoittamatta tänne yhtään, vähääkään mitään syvempää, mutta tiedätte minusta kuitenkin sen verran ja elämästäni mitä täällä olen jakanut joten tuntuisi hieman hölmöltä olla vain hiljaa.

Tietenkään blogini ei ole paikka käsitellä henkilökohtaiseen elämään liittyviä asioita, vaikkakin olen tänne kirjoittanut arkaluontoista tekstiä ja jättänyt itseni siinä samalla haavoittuneeksi. Luottaen siihen, ettei sillä paineta ihmistä alas.

Tämä vuosi on ollut mulle raskain enkä olisi pysynyt kasassa ilman vahvaa tukiverkkoa. Myös sairastumistani, sen aiheuttajaa ja kaikkea näiden yhteissummaa joudun vielä käsittelemään ja käydä läpi – se ottaa oman aikansa, mutta on helpompaa ympäristössä mikä ei ole stressaava.

Elin reilu vuoden Lapissa ja osa sydäntä luonnollisesti jäi sinne. Oon kasvanut ihmisenä hurjasti ja oppinut nähdä asioita eri tavalla. Voisin sanoa, että se on mun toinen kotini. Nyt kuitenkin kotini on taas ainakin hetken Helsingissä ja täällä pystyn toteuttamaan suunnitelmiani paremmin.

Tuota auringonlaskua katsoessani kyyneleet valuivat pitkin poskiani ja ajattelin vain, että olen vihdoin tässä. En tarkoita paikkaa vaan tunnetta. Tähän on ollut niin pitkä tie joten tunsin helpotusta ja se sai minut liikuttumaan.

Mä jatkan elämääni nyt täällä ja mua jännittää hyvällä tavalla kaikki tuleva. Sain opiskelupaikan sekä oon saanut hirveästi voimavaroja rakkaistani, ystävistäni ja omista rutiineista.

Elämä on mahdollisuuksia täynnä, muistetaan se ❤️